9.11.2009

Lolita ja stereotypinen käyttäytyminen

Creme - La fille comme l'oiseau sanoo:
Sun mielikuvat musta saattaa olla vähän väärät, koska en mä aina juo vaan teetä.

---

Sanoin tänään mesessä näin eräälle tuttavalleni. Ja kun sitten aloin ajatella asiaa tarkemmin, niin eikö ole aika uskomatonta, että joudun oikeasti sanomaan noin?!

Eikä ole edes eka kerta. Muistan, kun kerran koulussa kerroin kurssikaverilleni harrastavani ratsastusta, ja sain vastaukseksi: "Ihanko totta? Oho! Vaikea kuvitella, että sä voisit oikeesti tehdä jotain muuta kuin näyttää sievältä." Tuolloin siis pukeuduin joka päivä lolitaan.

En ole enää pariin vuoteen pukeutunut lolitaan päivittäin, mutta yhä jotkut olettavat minun olevan joku täydellinen posliininukke, joka ei muuta tee kuin särpii teetä ja nakertaa kakkuja.

En oikein tajua, mistä nämä mielikuvat syntyvät - itse en ainakaan tarkoituksellisesti ole yrittänyt luoda itsestäni jonkun eksentrisen, etäisen neitosen kuvaa. Pyrin aina käyttäytymään kohteliaasti, mutta kuitenkin olemaan oma itseni. Käytökseni ei ole ikinä ollut kiinni siitä, mitä minulla milloinkin on päälläni; pidän teestä ja makeista herkuista aivan yhtä paljon silloinkin, kun en ole lolitällingissä.

Voisiko tämä johtua siitä, että tyypillisessä lolitamiitissä ohjelmassa on yleensä teekutsut/piknik/jotain muuta rauhallista ja sivistynyttä? Kai nyt jokaisen kuitenkin pitäisi tajuta, ettei edes lifestyle-lolitan elämä voi aina olla yhtä ruusuteen virtaa?

Mielestäni on hyvin omituinen ajatus, että persoonaansa voisi - tai edes pitäisi - muuttaa täysin pukeutumisen takia. Toki lolitavaatteissa tulee vaistomaisesti oltua vähän rauhallisemmin (ainakin itselläni, ja ainakin useimmiten :D) ihan jo senkin takia, että vaatteet ovat kalliita, ja myös rajoittavat liikkumista jonkin verran. Megapuffussa hameessa ei parane hosua, tai onnistuu aiheuttamaan helmoillaan täyden katastrofin (rikkoutuneet koriste-esineet tai tulipalo, anyone?).

En oikein itse tiedä, pitäisikö tällaisista oletuksista ihastua vai vihastua. Onhan se toisaalta kiva, että joku pitää minua jonain täydellisenä nukketyttönä - ja toisaalta on myös loukkaavaa, että minun kuvitellaan pystyvän vain näyttämään kauniilta. Milloin tämä maailma tajuaa, ettei jokainen kaunis, itsestään huolta pitävä nainen ole automaattisesti aivoton bimbo?!

Okei, siinä oli tajunnanvirtaa tältä päivältä. Näkemiin.

P.S. Minulla on huomenna synttärit. :3

6 kommenttia:

  1. Onnea syntymäpäivänäsi! :>

    Ja olen täysin samaa mieltä, itsekin olen moneen otteeseen miettinyt miksi ihmiset aina olettavat että lolit eivät tee muuta kuin juo teetä ja mussuta söpöjä leivoksia. Okei, sellaisia kuviahan ihmiset yleensä nettiin laittavat(kuka nyt haluaisi julkaista kuvan itsestään syömässä BigMaciä loleissa :'D), mutta eihän ihmisten elämä siihen tietenkään rajoitu! Hyvä että otit asian esille, ehkä kaikki muutkin alkavat nyt ajatella asiaa vähän tarkemmin. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää syntymäpäivää! Yhdyn täysin tähän asiaan. Minullekkin on tapahtunut näin. Vanhat ystäväni alkoivat heti pitämään minua jotenkin neidimpänä ja näemmä alkoivat ajattelemaan etten muuta teekkään kuin juo teetä ja syö leivoksia, kun kerroin heille lolitasta. Ja minua ärsytti suunnattomasti, ja ihan syystäkin, mutta hienoa että otit asian esille! Toivon todella että ihmiset ajattelisivat ja eivät olisi niin ennakkoluuloisia. Tuntuu hirveältä offilta. Kiitos nyt kuitenkin kun teitä tämän merkinnän. Tuntuu lohduttavalta tietää, että en ole ainut joka moista asiaa on kohdannut.
    ~ tinjam-

    VastaaPoista
  3. Chiku ja tinjam-: Kiitokset onnitteluista, ja kommenteista! Mukavaa, jos merkintäni oli teille hyödyllinen/helpotti oloanne. :3

    VastaaPoista
  4. Aah tuo vanha kunnon..jos huolehdit ulkonäöstäsi olet tyhmä, bimbo, pinnallinen, huora jne. Niin tuttua <3 Onneksi ihmiset on itse tosi syvällisiä sanoessaan noin vain ulkokuoren perusteella

    VastaaPoista
  5. Holey Moley, this is some serious lolita shniz. Best Western lolitas I've seen so far.

    VastaaPoista
  6. Jyun: Oh, thank you! I'm glad to hear you like me and my friends's styles! (Or at least I assume you meant me and my friends when you said "lolitaS". :D)

    VastaaPoista