16.6.2010

Rokokoo, 2. osa: Muoti ja pukeutuminen

Nyt seuraa vihdoin jatkoa maaliskuussa aloitetulle rokokoo-sarjalle. Ei, en suinkaan ollut kuopannut tätä projektiani; minulla vain oli näytelmän ja muunkin takia niin paljon kiirettä, ettei minulla ollut aikaa paneutua asiaan.

Kuten otsikko kertoo, toisessa osassa höpötän muodista ja sensellaisesta. Ensimmäisen osan voi kurkata täältä, jos mieli tekee. Viktoriaanisesta muodista taas voitte lukea täältä.

Kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, rokokoo oli vastaisku barokin runsaalle synkeydelle. Rokokoo oli toki omalla tavallaan hyvinkin runsas ja rönsyilevä, mutta kuitenkin kepeämmin, iloisemmin ja elegantimmin kuin barokki.

Barokkiruhtinattaret verhoutuivat empirelinjaisiin asuihin, valtaisiin alushameisiin ja olivat äärimmäisen reheviä. Rokokoodaamin taas tuli olla pehmeä, mutta ei nyt mistä tahansa; ja taas oli korseteille käyttöä. Vyötärö kurottiin pikkuiseksi, ja hame levitettiin sivulle vyötärölle kiinnitettävien korien, panierien, avulla.

Panierit saattoivat olla jopa leveämpiä kuin daamin sivuille ojennetut käsivarret. Leidit eivät mahtuneet kulkemaan ovista muuten kuin sivuttain, ja kavaljeerinkin piti astella joko hameen edessä tai takana; vierellä kun ei ollut tilaa.
Hame oli leveä sivuilta, mutta edestä ja takaa litteä. Hameen etu- ja takaosaan ripustettiin kaikenlaista röyhelöä, pitsiä, nyöriä, nauhaa, rusettia ja tupsua.

(Kuvan puku on muistaakseni erään ruotsalaisen prinsessan hääasu.)

Muhkeaan alaosaan verrattuna ylöosa oli varsin siro. Hiha oli tyköistuva kyynerpäähän saakka, josta se levisi röyhelöiseksi. Kaula-aukko oli varsin avara, ja usein somistettu röyhelöin. Tyylin täydensivät korut, viuhkat ja tietenkin kengät.

Rokokoon aikaan molemmat kengät tehtiin vain toisen jalan mukaan, joten voitte kuvitella, miten epämukavia ne olivat.

Runsasta alaosaa tasapainottivat huikeat kampaukset. Naiset kasasivat päänsä päälle kaikkea täytetyistä linnuista laivoihin ja hedelmäkoreihin. Kampauksen koko ja korkeus vaihtelivat hieman vuosien aikana, mutta muodissa pysyi kuitenkin koko rokokoon ajan vaalea kihara. Jos omat hiukset eivät riittäneet, otettiin avuksi lisäkkeet. Tukkalaitteen rakentamiseen kului kokonainen päivä, eikä sitä siksi purettu päiväkausiin.

Ehostuksen suhteen rokokoo yhdisti kekseliäästi tumman ja vaalean ihanteen. Valkoiseksi puuteroitu tukka yhdistettiin tummiin silmiin, ripsiin ja kulmiin. Rokoon kaunottarella piti olla myös lumenvalkea iho, punaiset posket ja kirkkaanpunainen suu.

Entä mitä yhteistä rokokoon muodilla on nykypäivän sweetlolitan kanssa? Ensinnäkin pyrkimys iloisuuteen ja hauskanpitoon. Myös alati kasvavat, mitä mielikuvituksellisimmat kampaukset ja yhä muhkeammat alushameet kuulostavat ihan tutuilta. Etenkin joistakin Angelic Prettyn mekoista löytyy pitsiä, rusettia ja röyhelöä vaikka muille jakaa. Kalpea, kuulas iho, punaiset posket ja tummat ripset taitavat kuulua myös monen nykysweettarin ehostukseen. Runsas alaosa yhdistettynä siroon yläosaan on myös kuin rokokoosta lainattua. Rokokoosta voi ammentaa loputtomiin inspiraatiota, joka on pientä mielikuvitusta käyttäen helppoa soveltaa lolitaan.

Loppuun vielä yksi kuva, josta pääsette ihailemaan hieman miestenkin muotia (jonka minä olen niin törkeästi jättänyt tyystin huomiotta.)

Ai niin, jos jotakuta kiinnostaa kauneuden historia, suosittelen lukemaan Kaari Utrion teoksen "Bella donna - kaunis nainen kautta aikojen". Se käsittelee muotia antiikista nykypäivään, ja valottaa lisäksi naisten jokapäiväistä elämää muodin ulkopuoleltakin. Sanomattakin selvää, että myös rokokoota tarkastellaan useammalta kantilta. Itse olen lukenut sen jo kaksi ja puoli kertaa. :D

6 kommenttia:

  1. Löysin sattumalta tän sun blogisi,onneksi!Sillä tää on todella ihana!:))

    Kirjoitat kiinnostavasti ja pukeudut tosi kauniisti.Mä oon jo jonkun aikaa ihaillut lolitamaista pukeutumista<3

    VastaaPoista
  2. Katariina: Kiitoksia! Ihana kuulla, että tyylini ja kirjoitustapani miellyttää. ^^

    VastaaPoista
  3. Ooo mielenkiintoista! Oli tosi kivaa luettavaa ja kiitos kirjavinkistä :)

    VastaaPoista
  4. Pitsiperhonen: Eipä kestä! Kannattaa todella lukea se kirja, se on ihan mahtava. Paljon kuvia, paljon asiaa, ja mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu. :3

    VastaaPoista
  5. Todella mielenkiintoista~ Opin taas uutta |D Hehe. Sie todellaki kirjotat hyvin 8)
    Pitääpäs käydä bongailemassa tuota kirjaa :>

    ~janjan~

    VastaaPoista