Burnettin Pikku Prinsessa (engl. Sara Crewe) on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, joten ajattelin nyt avautua siitä. Luin kirjan uudestaan aivan äskettäin. Olen lukenut tämän kirjan elämäni aikana varmaan kymmeniä kertoja, ja aina se on yhtä mukaansatempaava!
Kuten kuvista näkyy, kirjani on aika kärsineen näköinen. Se nimittäin kuului äidilleni hänen lapsuudessaan, ja nyt se on minun. Lukemattomat lukemiskerrat ovat jättäneet siihen jälkensä, ja aika on kellastanut sivut. Mielestäni se on hyvin kaunis tällaisena, vanhat kirjat ovat ihania ja tuoksuvatkin hyvältä.
Voisin pitää tätä kirjaa "lolitaraamattunani", jos joku kirja maailmasta pitäisi sellaiseksi nimetä. Shimotsuma monogatari on toki ihana myös, mutta eri tavalla. Jotenkin Sara on hahmona jopa lolimpi kuin Momoko, siis luonteeltaan ainakin. On liikuttavaa, miten Sara kuvittelee olevansa prinsessa muistaakseen käyttäytyä kauniisti ja ylevästi - ei sen takia, että hän olisi itserakas. Hän pysyy sisäisesti prinsessana silloinkin, kun joutuu pukeutumaan ryysyihin, tekemään raskaita töitä ja kaikki kohtelevat häntä huonosti. Tarina on ihana kertomus siitä, miten jokainen tyttö on sisäisesti prinsessa. Prinsessana olo on kiinni sydämestä ja mielestä, ei vaatteista. Tiedän että tämä voi kuulostaa romanttiselta haihattelulta, ja sitä se onkin. Olen parantumaton romantikko (ja kirjatoukka) ja jotkut kirjat vain imevät minut maailmaansa täysin ja tekevät minuun syvän vaikutuksen. Tämä on ehdottomasti yksi niistä. 