Pikku prinsessa
Burnettin Pikku Prinsessa (engl. Sara Crewe) on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, joten ajattelin nyt avautua siitä. Luin kirjan uudestaan aivan äskettäin. Olen lukenut tämän kirjan elämäni aikana varmaan kymmeniä kertoja, ja aina se on yhtä mukaansatempaava!
Kuten kuvista näkyy, kirjani on aika kärsineen näköinen. Se nimittäin kuului äidilleni hänen lapsuudessaan, ja nyt se on minun. Lukemattomat lukemiskerrat ovat jättäneet siihen jälkensä, ja aika on kellastanut sivut. Mielestäni se on hyvin kaunis tällaisena, vanhat kirjat ovat ihania ja tuoksuvatkin hyvältä.
Voisin pitää tätä kirjaa "lolitaraamattunani", jos joku kirja maailmasta pitäisi sellaiseksi nimetä. Shimotsuma monogatari on toki ihana myös, mutta eri tavalla. Jotenkin Sara on hahmona jopa lolimpi kuin Momoko, siis luonteeltaan ainakin. On liikuttavaa, miten Sara kuvittelee olevansa prinsessa muistaakseen käyttäytyä kauniisti ja ylevästi - ei sen takia, että hän olisi itserakas. Hän pysyy sisäisesti prinsessana silloinkin, kun joutuu pukeutumaan ryysyihin, tekemään raskaita töitä ja kaikki kohtelevat häntä huonosti. Tarina on ihana kertomus siitä, miten jokainen tyttö on sisäisesti prinsessa. Prinsessana olo on kiinni sydämestä ja mielestä, ei vaatteista. Tiedän että tämä voi kuulostaa romanttiselta haihattelulta, ja sitä se onkin. Olen parantumaton romantikko (ja kirjatoukka) ja jotkut kirjat vain imevät minut maailmaansa täysin ja tekevät minuun syvän vaikutuksen. Tämä on ehdottomasti yksi niistä.
Burnettin Pikku Prinsessa (engl. Sara Crewe) on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, joten ajattelin nyt avautua siitä. Luin kirjan uudestaan aivan äskettäin. Olen lukenut tämän kirjan elämäni aikana varmaan kymmeniä kertoja, ja aina se on yhtä mukaansatempaava!
Kuten kuvista näkyy, kirjani on aika kärsineen näköinen. Se nimittäin kuului äidilleni hänen lapsuudessaan, ja nyt se on minun. Lukemattomat lukemiskerrat ovat jättäneet siihen jälkensä, ja aika on kellastanut sivut. Mielestäni se on hyvin kaunis tällaisena, vanhat kirjat ovat ihania ja tuoksuvatkin hyvältä.
Voisin pitää tätä kirjaa "lolitaraamattunani", jos joku kirja maailmasta pitäisi sellaiseksi nimetä. Shimotsuma monogatari on toki ihana myös, mutta eri tavalla. Jotenkin Sara on hahmona jopa lolimpi kuin Momoko, siis luonteeltaan ainakin. On liikuttavaa, miten Sara kuvittelee olevansa prinsessa muistaakseen käyttäytyä kauniisti ja ylevästi - ei sen takia, että hän olisi itserakas. Hän pysyy sisäisesti prinsessana silloinkin, kun joutuu pukeutumaan ryysyihin, tekemään raskaita töitä ja kaikki kohtelevat häntä huonosti. Tarina on ihana kertomus siitä, miten jokainen tyttö on sisäisesti prinsessa. Prinsessana olo on kiinni sydämestä ja mielestä, ei vaatteista. Tiedän että tämä voi kuulostaa romanttiselta haihattelulta, ja sitä se onkin. Olen parantumaton romantikko (ja kirjatoukka) ja jotkut kirjat vain imevät minut maailmaansa täysin ja tekevät minuun syvän vaikutuksen. Tämä on ehdottomasti yksi niistä. 
Tuo on minunkin lapsuuden lempikirjojani! (Ja minulla on ihan samanlainen äidiltä peritty vanha painos.)
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaIhanaa lukea miten tuo kirja lumoaa aina uusia sukupolvia. Minulla itselläni on ollut juuri tuo 50-luvun Nuorten toivekirjaston kirja, jonka olin saanut valita kotiini tilatun WSOY:n kirjakaapin mukana. Olin 8-vuotias ja muistan olleeni pettynyt, kun kirjan kannessa ei ollutkaan prinsessan, vaan tavallisen näköisen tytön kuva.
Luettuani kirjan mielipiteeni muuttui tietenkin täysin, ja viime vuosina olen ymmärtänyt miten voimakkaasti tuo yhä uudelleen ja uudelleen luettu kirja on vaikuttanut ajatusmaailmaani ja toimintamalleihini. Paras esimerkki on se, että lainasin oman kirjani aikuisena, jo äitinä, talossamme asuvalle romanitytölle, koska halusin että hänkin voisi sen lukea.
Sille tielle kirja jäi, mutta minulla on 1995 vuoden näköispainos nyt, jota olen juuri lueskellut luettuani ensin sen englanniksi. Tein samalla ikään kuin käännöstutkimusta (käännän itse englannista).
Haluaisin mielelläni lukea kirjan nyt 6-vuotiaan pojantyttäreni kanssa, en saanut äitinä jakaa tätä kokemusta, koska minulla on kolme poikaa, jotka eivät tyttökirjoja lukeneet! Ajattelin lukea sen hänelle ehkä 7-8 vuotiaana. Uskon, että hän lukisi sen sitten myös itse :)
Antamisfilosofian lisäksi minuun iskostui varmaan juuri tuosta kirjasta usko nukkien salattuun elämään ja niiden "inhimillisyyteen". Sydäntä särkee, kun näen talvipakkasella alastomia nukkeja rattaissa hrr. Lapsenlapseni nukeilla mummolassa on paljon tekemiäni vaatteita.
En jaarittele enempää, piti vain päästä sanomaan, koska Facebookissa viime viikolla Pikku Prinsessan kansi oli profiilikuvani :)
Blogisi on aivan ihana, kaikkea hyvää sinulle!
t Kaarina
(ylpeä tyttökirjanimestään)
Kaarina: Kiitos kommentistasi, olit nähnyt sen kirjoittamiseen selkeästi vaivaa! Minusta oli tosi ihana lukea kokemuksiasi tästä kirjasta. On totta, että se todella lumoaa aina uusia sukupolvia. Kuten sanottua, Pikku prinsessa kuuluu ehdottomasti ikisuosikkeihini, mitä kirjoihin tulee. Luen sen valehtelematta vähintään kaksi kertaa vuodessa! ♥
VastaaPoista