5.6.2009

Innocent World

Uusi mekko! ♥ Olen jo pitempään halunnut mekon, jossa on makea printti. Tahdoin sen kuitenkin tummalla pohjalla, jotten näyttäisi hammassärkyä aiheuttavan imelältä, kävelevältä kakkukaupalta. Tämä on siis suorastaan täydellinen! Tumma tausta korostaa näyttävää printtiä, ja toisaalta myös rauhoittaa sen levottomuutta. Kuvassa muuten mm. mummini kutoma matto, jonka sain ylioppilaslahjaksi mummini kehittämän perinteen mukaan. Eikö ole aika ihana, ja taatusti uniikki! :D

Mekon yläosa. Sopivasti yksityiskohtia, muttei kuitenkaan liian täyteen ahdettu - näin näyttävän printin kanssa onkin syytä jättää röyhelöt vähemmälle.

Ja mekon helma, sopivan pitsinen mutta silti yksinkertainen sekin.

Ja tähän mekkoon (sekä moneen muuhunkin!) mätsäävä rusetti. Rarity suostui ystävällisesti mallaamaan sitä. :D Tämä rusetti on mielestäni kiva juuri siksi, ettei se ole valtava päänsyöjä. Rusetti ei muuten ole IHAN niin pieni kuin kuva ehkä antaa ymmärtää, sillä Rarity on ~todella~ iso My Little Pony. Tykkään isoistakin ruseteista tiettyyn rajaan asti, mutta viimeaikoina olen alkanut kaivat tyyliini hillitympää suuntaa, eleganssia, you name it. Lisää pisteitä tulee siitä, että rusetti on tarpeeksi pieni käytettäväksi myös arkena. Olen jo käyttänyt sitä farkut, korkkarit ja söpö paita -yhdistelmän kaverina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti