Today my blog is three years old already. My baby is getting older! :’D
In the honour of this event, I’m having the traditional birthday giveaway. Only this time it will be a contest!
First, the prize:
☆ Baby, the Stars Shine Bright’s pink headdress
☆ Necklace with a rose charm
☆ A lolita themed card drawn by yours truly
☆ A heart shaped cake ring.
And how to enter this contest:☆ You must be a public reader of New Vogue Children.
☆ Comment to enter the contest. In your comment, tell me the best/dearest/funniest memory of yours that has something to do with clothes/fashion/some particular (street) style. Your memories don’t have to be necessarily about lolita, any story about fashion is welcome to the contest!
☆ You may write in English or in Finnish.
☆ Remember to leave your e-mail address too, so I can contact you if you win.
☆ Me and Mimi will choose the story we like best to be the winner!
☆ You may also leave me feedback, wishes etc. on your comment if you wish to.
☆ The contest will close after a week, on Monday the 6th of February.
☆ Good luck & have fun while writing your story! ♥
wonderlandtenshi@gmail.com
VastaaPoistaQuite tough to chose only one all these memories in my head, but there's one quite peculiar I think which happened to me like a 4 years ago, during my way for my first "Harajuku Christmas meet-up" in Prague, the capital of my country (which is like 6-7 from the town I live in)
We were waiting in the railway for a really early morning's train, while some weirdo come to me wuth a question : "Lady, can I ask you...are you real?" with a really really puzzled fashion expression. So I answered that I'm. He run away and came back in a minute with another question "So I'm not dreaming am I?" ..I told him he probably isn't. And than he asked me "And you're haunting here every day?" then, absolutely confused and scared of mine he run away and watched me from a quite big distance.
I guess he should stop taking drugs, drinking alcohol or anything...and maybe he did, even though I wasn't an hallucination as he thought. XD
Minäää~ OSallistun! :) En oikein ymmärtänyt tuota tehtävän antoa mutta kirjotan nyt jotain hyviä puolia Blogistasi. Olen lukenut sitä ehkä noin 3kuukautta ja se on ehkä paras blogi jota luen (olet myös ehkä vanhin kirjoittaja XD) pidän tosi paljon siitä kun sinulla on paljon kuvia itsestäsi ja Lolita vaatteistasi (ite olen ollu Lolita vasta noin vuoden ja omistan kaksi mekkoa) Jäseniä sinulla on tosi paljon, ja ehkä syynä on Blogin laadukkuus yms. Sähk.post osoitteeni: sonjavoutilainen@gmail.com
VastaaPoistaPaljon onnea jo kolme vuotiaalle blogillesi:>! Ihana kilpailu, pakkohan tähän on osallistua:,D.
VastaaPoistaJa koska olen huono kirjoittamaan englantia, kirjoitan suomeksi...
Tämä tapahtui muutama vuosi sitten. Olin about 12 vuotias, kuudennella luokalla. Saimme hyvän ystäväni kanssa joitakin niin omituisia ideoita ja päätimme toteuttaa ne. Olimme siis kumpikin kiinnostuneita japanista tai enemmänkin mangasta ja animesta. Eräänä päivänä kuvaan astui kuitenkin japanilaiset katutyylit. Ensimmäinen tyyli, jota halusimme kokeilla oli muistaakseni decora. Kerron nyt kuitenkin lolitasta, jota kokeilimme innoissamme decora yritelmiemme jälkeen. Ystäväni kertoi minulle useasti lolitasta ja kuinka olisi niin ihanaa pukeutua puffu helma hameisiin ja pitsillä kuorrutettuihin puseroihin. Noh. Etenimme sitten lolita harrastuksemme parissa ja sovimme sitten yhtenä päivänä, että puemme kouluun lolita vaatteet. Itse heräsin aikaisin aamulla valmistautumaan ja kun vihdoin pääsin koululle ja tapasin ystäväni, lopputulos oli tämä: Ystävälläni oli päällä citymarketista ostettua musta paljettihame ja minulla...köh, köh. Itse ommeltu musta-valkoinen ruutuhame, jossa oli punaiset rusetit. Pahinta oli, että kummallakaan ei ollut alushametta ja minun hameeni alta pilkisti vielä sellainen musta tyllihame, jota myöhemmin kutsuttiin hyttysverkoksi. Sen koomin emme lolitaan tai decoraan enää pukeutuneet, paitsi nykyään pukeudun itse lolitaan ja toivon todella sen näyttävän joltain niin erilaiselta kuin silloin:,D!
iris.haapanen@luukku.com
Ihanat lahjat *o*
VastaaPoistaVarsinaisia vaatteisiin liittyviä muistoja minulla ei ole, mutta pakko sanoa, että 99% nykyisistä ystävistäni on Terriblestä tai muuten lolitan kautta löytyneitä <3 Lisäksi miitit jne ovat jääneet mieleeni. Terriblestä ja lolitasta nyt muutenkin on tullut jo aika iso osa elämääni, ja en osaisi olla päivääkään uhraamatta ajatustakaan lolitalle/Terriblelle/gyarulle :)
sähköposti: sugiichan@hotmail.com
(P.s. Milloin shoottikuvat tulee ;3)
little_miss_bexy_star@hotmail.com
VastaaPoistaProbably my experience through lolita that is both funny and dear to my heart happened at my house! Im very lucky to have so many fantastic and friendly lolitas in my community, people who love the style and everything that comes with it, but who are still themselves and dont pretend to be something theyre not! So we decided instead of our typical tea-and-cake lolita meets we would meet at the pub (in all our finery!) and just have some good times together! this quickly led to a big group of us coming back to my house, having a few more drinks and sharing videos and singing songs together, my room has never felt so small because of all the poofy petticoats present! This is one of my best memories because Id never had such a sense of belonging, and it makes me happier that I study in the area I do as it has given me some of the loveliest friends I could have imagined :)
sydneysunray @ yahoo.com
VastaaPoistaMy best memory of lolita fashion is when I went to my first lolita "meet up" in Paris. Some French girls (I am studying in France now, and I'm from the USA.) that I met briefly before invited me. They took me into their arms and made me feel so welcomed! I met everyone and gave "bisous"! I was overwhelmed be the number of lolitas! Everyone was so pretty and nice! I've always been alone in my lace and ruffles, and being with so many pretty ladies was heavenly! We ate at a restaurant and later went shopping at Baby and Boddywood. The Baby store was full to the bursting point! All of our skirts took up any spare space. I loved it. I didn't always understand everything because my French is not very good, but I did understand that I made many, many French friends! My French lolita friends are very dear to me. We are becoming closer and closer! I love dressing up with them and seeing them in Paris!- They have made it so special for me. I do not want to go back to the USA. They are so dear to me. <3 <3
Thank you for your giveaway! Please tell us your favorite memory when you announce the winner! <3
Love
Sydney
Wow, thank you for this opportunity and the great prices *___* I'll just try my luck even though I'm not a reader for a very long time :'D
VastaaPoistaOkay, well my story goes a bit farther back, to a time where I had absolutely no self-esteem. I was a miserable, mostly-black-wearing, solitary girl and people were making fun of me just because I was such an easy victim. I loved extravagant Fashion like Gothic and Gothic Lolita, but I never really got into it, because I had neither the money to buy such clothes nor the wish to wear them, because I felt like they wouldn't suit me anyway. Also, the people around me would constantly "remind" me of how ridiculous and stupid I looked, even in more or less normal clothes, so I wouldn't dare to wear something more "extravagant".
But after a while, I began to change. Mostly thanks to the Internet - where I found a lot of people who encouraged me and told my that they liked my taste and that I should do what I want. These people showed me that I shouldn't care for what the others say, especially if they are only making fun of me. They somehow taught me that I should live my life the way I want to live it and be how I want to be. And I found so many inspiring people and their blogs, whose fashion styles just made me realize that I wanna be like them - not in the meaning of copying their style, but expressing myself with what I wear!
I decided to dye my hair dark again (being naturally blonde, then dying purple/red and black and then back to blonde before the events) and this made me feel much more comfortable when wearing colored clothes. Before, I only wore black, white or red, but soon I started to find my love for all the colors of the rainbow, especially pink and purple. Today, I wear all kinds of colorful outfits, and I mix all kinds of styles that I like. I also gained a much better self-esteem and interestingly, people stopped to look down on me or make fun of me - even though I look even more "freakish" when I go out now than before!
I guess it's simply the fact that I feel better, that I am more comfortable with myself and that I only wear what I like, that makes people respect me more.
Today, my style is my most important mean of self-expression. I'm not part of any scene but I like to mix with people from all kinds of "scene", get to know them and get inspired by them!
So far the greatest compliments I got for my style were from my fellow students at my university. There was this one girl, she had lived in the US for several years but recently had moved to Austria, and she told me that she had no idea where to buy nice clothes because everything here was different then in the US. She asked me, where I buy all my clothes, because she likes them so much and would love to go shopping with me and get some advice where and what to buy! Can you imagine how much of a compliment that was for me?
I think she doesn't even know how much that meant to me, but I felt really, really flattered and I was so happy!
Also, every time I get a compliment for my style on my blog, it just makes me really, really happy.
Up until now, I haven't fully learned how to be really happy with myself and my self-esteem still isn't the best. But when I wear a special outfit, put on make-up and go out, it gives me strength and courage to carry on, to continuously improve myself until I am the person I really want to be! Just a like a caterpillar who one day turns into a butterfly! :)
It's a pity my Finish isn't any good, I'd love to read all the other stories too T___T
Ohhh, and my E-Mail address would be massemurhaaia@hotmail.com
Nice contest!!
VastaaPoistaI think that my best memory about clothes is this one:
I was in NY city, USA, with my mom and sister for a week in august, I was enjoying so much the trip!! NY seemed to me so big and I don't know, like full of nice people and of course nice stores... I was in an asian store looking for original little asian things, and I saw two japanese girls. One of them had long black hair, like the ones you see in hair iron pubs, and the other one was absolutelly crazy dressed. She was wearing a yellow fluor skirt, pink socks, white sneakers, flowers in the head and made up like a geisha. I was fascinated, not because her style was my dreamed style, but because she was so damned original and fun that I couldn't help admire her. I wanted to know where her skirt was from, so I shamelly asked her. And, surprise! The two japanese girls and I talked for a while, they were very nice and they thought I were japanese (the best thing ever anyone told me haha), they told me to meet the next day to dinner. The next days they took me in NY to shopping, eat macarons, roller skating in central park... Well, I had one of the best times in my life. This two girls and I we still being friends now, and I always remember the strange way that I met them, just asking for a skirt!! I think that this demonstrate that fashion and not be ashamed of what you are leads you to nice places in life.
Hope you like my story! :)
Claudia
elfenkaos@gmail.com
Oi soma idea! Osallistun toki kun on niin ihania palkintoja :3
VastaaPoistaParas vaatteisiin ja etenkin lolitaan liittyvä muisto on tämä:
Olin myymässä pois sweet-lolita juttuja siihen aikaan kun harkitsin lolitan lopettamista ja yksi tuttuni antoi jonkun aloittelevan lolitan mesen, joka saattaisi haluta ostaa jotain. Juttelin kyseisen aloittelevan lollarin kanssa pariin otteeseen ja myin hänelle ap:n pinkin cutsewin.
Monen kuukauden jälkeen kun olin jo täysin unohtanut kyseisen lolitan häneltä tuli minulle postitse kirje. Olin hämilläni koska en ollut tajunnut että äiti oli paitaa postiin viedessän tietenkin liittänyt siihen meidän osoitteemme.
Harrastelin siihen aikaa lolitaa tosi harvakseltaan, koska en tuntenut ainoatakaan lolitaa lähellä kenen kanssa olisi voinut miitata loleissa. Kouluun en uskaltanut pukeutua, koska pelkäsin tuomitsemista. Minulla oli kuitenkin hirveä palo takaisin tyylin pariin, joten olin todlella iloinen kun sain kirjeen. Lähettelimme kirjeitä useampaan otteeseen ja sitten juttelimme mesessä monta kertaa. Lopulta menin käymään Kausalassa hänen kämpillään ja ihastuin tuohon tyttöön, joka oli tietenkin Katja. Muistan kun joimme viiniä Kouvolan aseman vessassa ja höpöteltiin parhaista kavereistamme, tappaaksemme aikaa ennen seuraavan, minut kotiin päin vievän, junan lähtöä. Olin salaa todella surullinen siitä että jouduin lähtemään.
Seuraavan ystävänpäivän lähestyessä sain Katjalta e-kortin, jossa hän sanoi olevansa ihastunut ja se siitä. Lopun varmaan arvaattekin. Yhden paidan myyminen muutti koko elämäni, aloin pukeutua tyyliin jota rakastan yhä useammin ja löysin ihmisen jota rakastan, vain ja ainoastaan lolitan ansiosta minusta on tullut onnellisempi kuin koskaan osasin kuvitella. Tämä on yksi niistä syistä miksi rakastan tätä tyyliä niin paljon enkä usko jättäväni lolitaa taakseni pitkään, pitkää aikaan.
Tälläistä siirappia <3
ilkkunen@hotmail.com
Voi kun minä niin liikutuin tuosta tarinasta. Tuli lämmin ja pörröinen fiilis XD Toivon kaikkia ihania asioita sinulle ja tyttösellesi!
PoistaPakko koittaa onnea. ^_~ Ihan näin ensikättelyyn erittäin paljon onnea, blogisi on jo iso tyttö! :D <3
VastaaPoistaEhdottomasti paras muistoni, kokemukseni ja tapahtuma muotiin ja lolitaan liittyen on legendaarinen ensimmäisen brändivaatteen käsiinsaanti.
Brändiuskottavuus on varmasti monen lolitan synti, ja myönnän itsekin sortuneeni siihen, kiitos erään tietyn printin. Rakastuin Angelic Prettyn Lady Rose-printtiin sinä samaisena kauniina päivänä kun tuo ihanuus julkaistiin. Olin aivan varma, etten ikinä saa yhtäkään sarjan vaatekappaletta käsiini, sillä en omista Pay Palia enkä luottokorttia. Tunsin hajoavani ikävään ja kauneudenkaipuuseen, ikään kuin minusta puuttuisi vielä jotain, jokin pieni mutta merkittävä osa.
viime elo-syyskuun vaihteessa pistin Lady Rose-sarjasta WTB-ilmoituksen Enfant Terribleen varmana, ettei kukaan suomalainen lolita olisi valmis omistaan luopumaan. Eräs terribleläinen otti minuun melko pian yhteyttä ja tarjoutui välittäjäksi, jotta voisin saadaa sarjan vaatteita myös ulkomailta. Ei mennyt montakaan viikkoa, kun eräs unelmieni täyttymys oli matkalla Suomeen.
Kun sain tuon kauan odottamani paketin käsiini, en tiennyt miten päin olla. Matka rautatieasemalta kotiin tuntui ikuisuudelta, ja koko matkan tummansininen paperikassi hohkasi estetiikkaa ja tulenkuumaa tavaraa. Pakottauduin olemaan katsomatta siihen, sallin itseni vasta huoneessani kääntää katseeni kassiin. Vedin syvään henkeä.
Ne pitkät sekunnit, joina kuorin ostokseni muoveista tuntuivat liian lyhyiltä: siinä se oli. Lady Rose-hame valkoisena. Kohotin sen kasvojeni korkeudelle ja olin hiljaa ja katselin sitä enkä hengittänyt. Se oli täynnä satiininauhaa, pitsiä ja röyhelöä. Se oli täynnä ruusuja. Saatoin vain kuvitella Versailles'n ruusutarhat sieluni silmin. Sillä hetkellä vajosin lattialle, rutistin tuon kaunottaren syliini ja itkin monet onnen kyyneleet. Vihdoinkin se oli minun, yksin minun! Tajusin, että minullakin on mahdollisuus saada jotain kaunista ja eleganttia. Tunsin vatsakipua itkemisestä ja nauramisesta, tärinää jännityksen laukeamisesta. Tunsin eläväni. Olin elossa. Olin pieni tyttö, jonka toive oli toteutunut.
Vapisten nousin jaloilleni ja sovitin Lady Rosea ylleni. Seurana ruusuprinsessalla oli tavallinen musta t-paita, mutta mielessäni se muuttui unelmankauniiksi valkeaksi röyhelöpaidaksi. Katselin itseäni peilistä, käännähdin eri kulmiin ja pyörähdin varovaisesti, vain saadakseni nähdä helmojen leveyden ja kuulla pitsin kahinan kangasta vasten. Sillä hetkellä olin maailman kaunein nuori neito.
Että sellaista. Joka sana on totta, vaikka tuo ylläoleva omilta tarinoiltani kuulostaakin. :) Viskaanpa tässä vielä e-mailini: jindalrae@luukku.com
Hello! ^^
VastaaPoistaOnce we were with my mother's doctor and I went with a very pompous dress. People looked at me and say nice things and some other nasty ... as usual.
When I see an old lady and asks me why I dress so I start to tell the story (the conversation was so long I had to sit in the park and my mother was not in a good mood ^ ^). I say goodbye politely, took my umbrella and continue to walk to the bus ... When a mime took my hand and looked like a scene from the movie Mary Poppins! Turned and turned and called to my mother to help to help me escape from the mime. She kept walking and when she realized he was not at his side, then looked at me and laughed ...
I, all annoyed, I said thanks for the dance, but I had to go. And the mime came and gave me a rose, followed me to the bus, not a stalker, but by making the gesture that broke his heart ^ ^ amused me, but whenever I see it ... I boot, but my boyfriend was amused as I pass these situations TT_TT
ryoosa@hotmail.com
Muistan, kun annoin AP:n Cosmetics hameen lahjaksi siskolleni. Olin katsellut sitä pitkään Terriblen sisäisissä. Joulu oli lähellä, joten ajattelin kuinka hyvä lahja se olisi siskolleni. Kyseinen hame ei oikein omaan tyylini sopinut. Siispä hankin kyseisen hameen. Olin niin iloinen, sillä olin varma, että siskoni pitäisi hameesta. Sitten jouluaatto koitti ja siskoni avasi paketin. Pitääkö edes sanoa, että hän rakasti sitä?
VastaaPoistateashakecup@hotmail.com